5.3.2014

Puhetta teoksista ja yhdessä taiteilua

Tutustuttiin koko trion voimin toistemme taiteeseen ja puhuttiin tekemisen motiiveista ja se merkitsee itselle. Yllättävän mielenkiintoisia juttuja löytyi, Essillä upeat visuaalisen teatterin projektit, Tiinalla monet valokuvanäyttelyt ja mullakin muutamat perfot/yhteistötaideproggikset, joihin oli hauska palata. Arki vie usein sen verran nappaavasti ettei hoksaa pysähtyä, pitää oikein järjestää tilaisuus kertoa ja muistella. Oli tosi kivaa saada kuvaa työhuonekavereiden urasta. Juttua riitti.



Maalattiin myös kulttuuriluotsien kanssa Rafael Wardin hengessä kevään keltaista ja vähän muutakin. Juttelun ohessa kaikki pääsivät kokeilemaan jotain uutta, pankkikortilla maalausta ja piirtelyä. Todettiin, että taiteilu yhdessä teekupposen kera on mukavampaa kuin yksin. Saatiin hieman ideoitua yhdessä juhlaa saamamme tunnustuksen johdosta. http://kulttuuriluotsit.fi/koordinaattorin-blogi/



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti