Ja tässä ILOINEN töppösten tekijä, joka jatkoi piirtämistä, kun minä toisia töppösiä aloitin. Essi muuten kirjoitti ja piirsi hauskan ohjeen huovutuksesta. Saatan skannata sen tänne, jossain välissä :D
19.12.2013
Huovutusta
Huovutimme Essin kanssa pukin konttiin muutamat töppöset, talven hämärässä posket hehkuen. Kamerassa oli ihan kummat asetukset, mutta jotain sentään kennolle tallentui. Vanutusvaiheesta ei sitten otettu kuvia, joten huovutuskirja jää tekemättä. Onneksi ateljeen lattia tuli rasvavillan ja Marseille-saippuan yhdistelmällä osittain kuurattua.
Itse tekemisen iloa Näytönpaikassa 2.12.-7.1.
Syksyn mittaan on innostettu Käsityön museon kävijöitä myös kokeilemaan itse eri työpajoissa juhlavuoden Käsityö elämässä -näyttelyssä. Se on tarjonnnut monipuolisesti työpajoja sekä mahdollisuuden testata ja kokeilla itse. Usein kuitenkin tarvitaan joku kimmoke tai innostaja, että hoksaa, mitä museossa voi ja saa tehdä. Mainio paikka tuo maan ainoa käsityön museo, jossa kävijöillä on mahdollista unohtua viipyilemään ja innostumaan omin käsin tekemiseen. Nykyisin itse tehdyt lahjat ovat arvossaan ja netistä löytyy helposti teko-ohjeita ja jos hakee To do haulla, löytyy maailmalta mitä uskomattomampia ohjeita pidempään koukussa oleville taitajille. Olen myös itse innostunut muiden innostamisten lisäksi virkkaamaan eläinrasiota ja neulomaan pipoja. Sohvalla on helppo vipsuttaa puikoilla vaikka itsenäisyysjuhlien pukuloistoa seuratessa.
http://www.craftmuseum.fi/nayttelyt/13_kulttuuriluotsit.htm
http://www.craftmuseum.fi/nayttelyt/13_kulttuuriluotsit.htm
2.12.2013
Pähkinämyyjän vieressä
Olin Pirkon ja Ilonan kanssa Jyväskylän joulumessuilla myymässä. Tärkein myynti artikkeli minulla oli Kipakoiden kalenteri. Melkoinen vilinä viikonloppu, silti mukava sellainen. Neulotuksen suosikkituote taisi olla neliskanttiset alumiinipuikot. Pienen tontun kaulaliinan verran siihen messuvieraat neuloivat!
25.11.2013
Taidetta inspiroivassa ympäristössä
Avoimet ovet 9.11. saivat ihmiset liikkeelle, uteliaita riitti aamusta iltaan. Neulekalenteritakin saatiin kaupaksi. Monet ihastelivat viihtyisiä tiloja, mikäpäs täällä on taiteillessa. Ollaan siitä onnellisia itsekin ja heti teki mieli taas sutimaan. Sinistä maalia roiskahti pitkin saappaita ja lattiaa, onneksi ei tärkeiden kirjojen päälle.
Loputon määrä pisteitä
Muutaman viikon takaisessa Tourulan kuvataiteilijoiden Avoimien ovien päivässä laitoin ensimmäistä kertaa esille pointillistisella tekniikalla toteutettuja piirroksiani. Oli mukavaa huomata ihmisten kiinnostus erikoisia aiheita sekä kärsivällisyyttä vaativaa piirrostekniikkaa kohtaan. Samaan aikaan julkaisin pointillistisia piirrostöitäni esittelevän nettisivuni.
http://essinummelin.weebly.com/
http://essinummelin.weebly.com/
Pointillistisia piirroksia esillä työhuoneen seinällä. |
6.11.2013
Terveyttä luovuudesta
Tila tekemiselle on tärkeä, mutta paljon tapahtuu luovaa toimintaa työhuoneen ulkopuolellakin. Värkkäilen päätyökseni Kulttuuriluotsiporukassa. He mahdollistavat taide-elämyksiä ja kulttuurikokemuksia monille, joille se ei muuten onnistuisi ollenkaan. Edistämme kulttuuridemokratiaa eri tavoin, lähdemme vertaistueksi näyttelyihin tai konserttin, viemme matkalaukkunäyttelyitä tai ohjelmaa välillä myös laitoksiin. Olemme ihmisille läsnä, jotkut maalaavat myös dementikkojen kanssa. Väreistä nauttiminen kun ei ole kunnosta tai ymmäryksestäkään kiinni. Taiteen ääressä kivut tai vaivat ei haittaa, vaan ollaan tasavertaisia.
Itse tekeminen tuo innostuksen punan poskille ja käsitöiden ääressä juttu luistaa, samalla voi purkaa mielen kertymiä ja puuhata omiaan tai yhdessä suunnitella teoksia tai kerryttää taitoja. Kulttuuriluotsit ovat kokeilleet syksyn mittaan yhdessä tekemistä ja innostamista Käsityön museolla, joskus on käynyt niin että kävijät eivät malta lähteä pois, vaan "unohtuvat" puuhamaan työpajoihin. Silloin flow, virtaavan luova olotila, on napannut ja hyvinvointi edistynyt reippaasti. Järjestetyt työpajat ovat monien mieleen, mutta vieläkin terveellisempää on luoda ja keksiä itse ideat ja toteuttaa ne teoksiksi, omaksi iloksi. No myös toistenkin iloksi eri tavoin, luovasti senkin voi tehdä, luonnossa, räntäsateessa tai tyynellä tunturissa. Koskematon luonto virkistää myös tehokkaasti, hoitaa uuvahtanutta ja kipeää ja on inspiroinut taiteilijoita iät ja ajat. Niin myös minua.

1.11.2013
Avoimet ovet 9.11. klo 10-17
Hei,
täällä Kivääritehtaalla meillä on Avoimet ovet lauantaina 9.11.2013
Tourulan kuvataiteilijat
Kivääritehtaankatu 8 A
40100 JYVÄSKYLÄ
Kaikki taiteilijat paikalla, mahdollisuus ostaa taidetta ja muuta pientä tuotetta vaikka joululahjaksi. Viereisessä talossa Taito Aivialla on verstasmyyjäiset samaan aikaan. Siellä kannattaa käydä myös.

Kesken kaiken
Kesken kaiken laitan tänne hieman dokumentaatiota kuvioista, jotka olivat esillä lokakuussa Näytönpaikassa. Teen näistä kuvioista vielä yhtenäisiä jatkuvia pintoja ja ehkä lopullinen toteutus tulee olemaan useammalla värillä. Piirtäminen ja lukeminen siis edelleen menossa tämän työn osalta. Eräs ystäväni neuvoi, että minun ei pitäisi jakaa näitä yleisesti netissä. Hän varmaan aivan oikeassa, mutta haluan vain jakaa. Tämä työhuoneblogiin kirjoittaminen on niin helppo ja nopea tapa tehdä dokumentaatiota.
Tässä vielä muutama luonnos.
Tässä vielä muutama luonnos.
2.10.2013
Ikkunanäyttely
Minulla ja Miia Suojalalla (www.miiasuojala.fi) on töitä esillä Suomen käsityön museon ikkunassa lokakuun ajan. Jos kuljette siitä Kilpisenkatua, niin vilkaiskaahan. Laitan tähän alle näyttelyn infotekstiä.
Suomen käsityön museo, NÄYTÖNPAIKKA
Tiina Ekosaari ja Miia Suojala: Metsästä poimittua
1.10.-27.10.2013
Metsästä löydetyt värit ja muodot ovat innoittaneet suunnittelijoiden työtä. Miia Suojala on poiminut syksyisestä sienimetsästä ruskeat tatit ja puna-valkoiset kärpässienet. Sienimetsän hehkuvat värit ovat Miian uuden syksy/talvi-malliston idean pohjana. Tiina Ekosaari on etsinyt metsän muotoja pintaa syvemmältä ja piirtänyt painokankaisiinsa esihistoriallista esineistöä. Metsäretki menneeseen onkin osa tätä päivää, edelleen poimimme, metsästämme ja kalastamme.

30.9.2013
Ripustus puuhia
Esiinnyttiin tänään Miia Suojalan kanssa Näytönpaikan ikkunoissa. Tikapuilla kiikkumista, mallinukke-kasaamista sekä lankojen virittelyä. Laitan näyttelystämme lisää infoa, kunhan saavat museolla tekstit ikkunaan ja valot suunnattua.
29.9.2013
Pieniä tyynyjä
Näistä syntyy pieniä rytmillisiä tyynyjä. Erinomaisia vaikka tukityynyiksi Shindo-venytyksiin. Täytän ne aika napakasti. Materiaalina on kirppikseltä löydettyä sarka-kangasta ja villalangat ovat käsinvärjättyjä ja -kehrättyjä. Neulojan jämälankoja siis, joista ei vissiin saa tehtyä isompaa neuletta. Vaan oikein oivallisia ja inspiroivia minun kirjontatöihini.
SUURI KIITOS!
SUURI KIITOS!
22.9.2013
Essi ja piirtämistä
Tässä todellinen pikapostaus ajatuksella, että kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa. Luettu on, suunniteltu on, piirretty on ja painettu on. Kutsuin juuri Essin blogimme kirjoittajaksi. Toivottavasti saamme enemmän dokumentoitua tekemistämme tässä syksyn aikana.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)