Meillä oli antoisa viikonloppu Stentorpin lammastilan rannalla, kun pidimme koko Aurinkoruudun voimin Stundens konst -työpajaa lauantaina ja sunnuntaina 5.-6. syyskuuta. Meren rannalta kaivettu savi innosti monia osallistujia luomaan oman teoksensa. Hanne työskenteli mustikoiden kanssa rantakivien lomassa. Tässä siis pieni dokumentaatio.
Sunnuntai oli sateisempi päivä, mutta se ei luovaa työskentelyä haitannut. Puuhastelimme rannalla ahkerasti tutkien ja rakentaen pieniä töitä, kunnes meidän täytyi lähteä takaisin Jyväskylään. Suuri kiitos siitä, että meillä on näin hieno mahdollisuus tehdä ulkona luonnossa kuvia ja löytää samalla uusia tuntumia sormenpäihin.