25.11.2013

Taidetta inspiroivassa ympäristössä

Avoimet ovet 9.11. saivat ihmiset liikkeelle, uteliaita riitti aamusta iltaan. Neulekalenteritakin saatiin kaupaksi. Monet ihastelivat viihtyisiä tiloja, mikäpäs täällä on taiteillessa. Ollaan siitä onnellisia itsekin ja heti teki mieli taas sutimaan. Sinistä maalia roiskahti pitkin saappaita ja lattiaa, onneksi ei tärkeiden kirjojen päälle.




Loputon määrä pisteitä

Muutaman viikon takaisessa Tourulan kuvataiteilijoiden Avoimien ovien päivässä laitoin ensimmäistä kertaa esille pointillistisella tekniikalla toteutettuja piirroksiani. Oli mukavaa huomata ihmisten kiinnostus erikoisia aiheita sekä kärsivällisyyttä vaativaa piirrostekniikkaa kohtaan. Samaan aikaan julkaisin pointillistisia piirrostöitäni esittelevän nettisivuni.

http://essinummelin.weebly.com/



Pointillistisia piirroksia esillä työhuoneen seinällä.

6.11.2013

Terveyttä luovuudesta

Tila tekemiselle on tärkeä, mutta paljon tapahtuu luovaa toimintaa työhuoneen ulkopuolellakin. Värkkäilen päätyökseni Kulttuuriluotsiporukassa. He mahdollistavat taide-elämyksiä ja kulttuurikokemuksia monille, joille se ei muuten onnistuisi ollenkaan. Edistämme kulttuuridemokratiaa eri tavoin, lähdemme vertaistueksi näyttelyihin tai konserttin, viemme matkalaukkunäyttelyitä tai ohjelmaa välillä myös laitoksiin. Olemme ihmisille läsnä, jotkut maalaavat myös dementikkojen kanssa. Väreistä nauttiminen kun ei ole kunnosta tai ymmäryksestäkään kiinni. Taiteen ääressä kivut tai vaivat ei haittaa, vaan ollaan tasavertaisia.

Itse tekeminen tuo innostuksen punan poskille ja käsitöiden ääressä juttu luistaa, samalla voi purkaa mielen kertymiä ja puuhata omiaan tai yhdessä suunnitella teoksia tai kerryttää taitoja. Kulttuuriluotsit ovat kokeilleet syksyn mittaan yhdessä tekemistä ja innostamista Käsityön museolla, joskus on käynyt niin että kävijät eivät malta lähteä pois, vaan "unohtuvat" puuhamaan työpajoihin. Silloin flow, virtaavan luova olotila, on napannut ja hyvinvointi edistynyt reippaasti. Järjestetyt työpajat ovat monien mieleen, mutta vieläkin terveellisempää on luoda ja keksiä itse ideat ja toteuttaa ne teoksiksi, omaksi iloksi. No myös toistenkin iloksi eri tavoin, luovasti senkin voi tehdä, luonnossa,  räntäsateessa tai tyynellä tunturissa. Koskematon luonto virkistää myös tehokkaasti, hoitaa uuvahtanutta ja kipeää ja on inspiroinut taiteilijoita iät ja ajat. Niin myös minua.








1.11.2013

Avoimet ovet 9.11. klo 10-17

Hei,
täällä Kivääritehtaalla meillä on Avoimet ovet lauantaina 9.11.2013
Tourulan kuvataiteilijat
Kivääritehtaankatu 8 A
40100 JYVÄSKYLÄ

Kaikki taiteilijat paikalla, mahdollisuus ostaa taidetta ja muuta pientä tuotetta vaikka joululahjaksi. Viereisessä talossa Taito Aivialla on verstasmyyjäiset samaan aikaan. Siellä kannattaa käydä myös.


Kesken kaiken

Kesken kaiken laitan tänne hieman dokumentaatiota kuvioista, jotka olivat esillä lokakuussa Näytönpaikassa. Teen näistä kuvioista vielä yhtenäisiä jatkuvia pintoja ja ehkä lopullinen toteutus tulee olemaan useammalla värillä. Piirtäminen ja lukeminen siis edelleen menossa tämän työn osalta. Eräs ystäväni neuvoi, että minun ei pitäisi jakaa näitä yleisesti netissä. Hän varmaan aivan oikeassa, mutta haluan vain jakaa. Tämä työhuoneblogiin kirjoittaminen on niin helppo ja nopea tapa tehdä dokumentaatiota.





Tässä vielä muutama luonnos.