19.5.2014

Taidekylvön satoa

Tein Taidekylvö-tapahtumassa pajatyöskentelyä pienellä seulalla. Kokeilin itselle uusia tekemisen tapoja, kuvion muodostamista kankaalle pienien litoposterin palojen avulla. Olen säästänyt leikkaus-silpun, koska sitä voi käyttää uuden luomiseen. Tekemisessä joutuu kierteeseen, jossa edellisen painokerran "jätteet" synnyttävät uutta.





Painoin Heidin työesiliinaan mosaiikkiruukkuja ja kukkia.




12.5.2014

Taidekylvö 13.-17.5.

Suomen käsityön museossa on huomisesta alkaen koko viikon kestävä Taidekylvö-tapahtuma, ti-pe klo 14-18, ja la sään salliessa olemme ulkona museon edessä klo 16-22.

Minulla on perjantaina 16.5. työpaja: kaaviopainantaa ja kuvion suunnittelua. Pakkasin tänään väripurkit kassiin sekä tein värikartan. Värikästä työskentelyä siis tiedossa, pahoittelut mustan painovärin ystäville. Olen jatkanut sarkakankaalle painamista ja kirjomista. Joitain uusia tuotteita ennätin valmiiksi ommella. Tulkaahan käymään!