Iltapäivällä järjestimme puistossa ja rantapusikon polulla pienen galleriakävelyn, jonka päätteeksi teimme yhteisen teoksen Viitaniemen puiston puuhun. Näyttely avattiin mehuin ja yhteissoitolla puulle. Ihanan lämminhenkiset avajaiset, KIITOS kaikille, jotka olitte mukana toteuttamassa Hetken töitä.
14.8.2016
Hetken töitä, su 7.8.2016
Sunnuntaiaamuna tutkimme, miten syntyneet teokset olivat alkaneet elämään. Osa tehdyistä töistä oli jo osittain kadonnut tai muuttanut muotoaan. Työskentelyssä oli hienoa huomata, kuinka erilaisia tekniikoita ja kädentaitoja osallistujat käyttivät. Joku kenties kokeili jotain aivan uutta tekniikkaa, ehkä sai siitä mukaansa idean myöhemmin käytettäväksi. Tavoitteemme oli löytää uutta lähiluonnosta, havainnoida ja kenties luoda sinne oma teos. Osallistujat olivat todella innostuneita tekemisestä, sillä Hetken töitä syntyi useita! Monia oivaltavia pohdintoja!
Iltapäivällä järjestimme puistossa ja rantapusikon polulla pienen galleriakävelyn, jonka päätteeksi teimme yhteisen teoksen Viitaniemen puiston puuhun. Näyttely avattiin mehuin ja yhteissoitolla puulle. Ihanan lämminhenkiset avajaiset, KIITOS kaikille, jotka olitte mukana toteuttamassa Hetken töitä.
Iltapäivällä järjestimme puistossa ja rantapusikon polulla pienen galleriakävelyn, jonka päätteeksi teimme yhteisen teoksen Viitaniemen puiston puuhun. Näyttely avattiin mehuin ja yhteissoitolla puulle. Ihanan lämminhenkiset avajaiset, KIITOS kaikille, jotka olitte mukana toteuttamassa Hetken töitä.
Hetken töitä, la 6.8.2016
Sadetta ja aurinkoa saimme koko työpajan ajan vaihtelevasti, sanoisinko juuri sopivasti. Työskentelyä lyhyet sadekuurot eivät liioin haitanneet. Muodot ja kuviot tulivat vain paremmin esiin kosteassa maastossa sekä mustikka- ja masikkavärjäysten värit syvenivät.
Hetken töitä, pe 5.8.2016
Tässä vain pieni otos teoksista, joita syntyi Viitaniemeen meidän pitämässä Hetken töitä -ympäristötaidetyöpajassa. Hanne laski, että osallistujia oli noin 120. Monenlaisia asioita keskusteltiin työskentelyn lomassa, lähiluontoon liittyvää ja muutakin. Syntyi elokuusi, pieniä hahmoja puistoon, koteja rantapusikon olennoille.. pesä oli suosittu teema. Valmistui myös veneitä ja pursia, joita saattoi vesille lähettää rannasta.
13.8.2016
Nuotiopaikan häivytys 5.8.
Viitaniemen luvaton nuotiopaikka peseytyi ja muuntui Hetken töitä -työpajalaisen uurastuksesta. Roskaa ja lasinsiruja lienee nyt niemen kärjessä vähemmän ja isolle rantakivelle muodostui polku. Toivomme rantakoivujen tuohille rauhaisempaa eloa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)