18.2.2015

Välillä väriä

Innostuin kokeilemaan pankkikorttimaalausta kankaanpainoväreillä ja melkoista iloittelua syntyi.



12.2.2015

Vektoriviikko

Laitan vain, että nautin koneella suunnittelusta. Työpiste on kohdallaan ja työskentely vektoreiden kanssa hauskaa. Suunniteltava kokonaisuus on hyvä hahmottaa ja luonnostella ennen koneen ääreen istumista, muuten ideat alkavat rönsyilemään liikaa. Keksin ja löydän jatkuvasti jotain uutta bittimaailmasta. Paperille piirretystä luonnoksesta on siis syytä pitää kiinni.

6.2.2015

Helmikuun 6.

Riimukalenteri käytössä. Tänään helmikuun kuudes ja "ur" riimu tälle päivälle (siis riimun lausunta noin). Sama riimu kertoo tämän vuoden kuun vaiheet. Nuppineulat auttavat päivien seuraamisessa ainakin näin alussa, kun opettelemme kalenterin käyttöä. Kalenteri edelleen kehitysvaiheessa, taustan kuviot tuntuvat liian voimakkailta.